21. helmikuuta: Kansainvälinen äidinkielen päivä

Vuonna 1999 UNESCO päätti aloittaa kansainvälisen äidinkielen päivän juhlistaakseen äidinkielen merkitystä.

Ihmiset ovat aina käyttäneet kieltä voidakseen koota tärkeää tietoa yhteisönsä kehittämiseksi.

Kieltä käytetään kaikissa yhteiskunnissa kommunikointiin, mutta se on myös tärkeä keino oman kulttuurisen identiteetin ilmaisemiseen.  

Kieli on itse asiassa voimakas työkalu, jonka avulla jokainen yhteiskunta välittää tietoa omasta menneisyydestään ja vaalii kollektiivista muistiaan.

Nykyään monet vähemmistökielet ovat vaarassa kadota kokonaan. Seuraukset voivat olla katastrofaalisia, koska jopa 50 % kielistä saattaa kadota seuraavien sukupolvien elinaikana.

Etelä-Amerikassa on tällä hetkellä arviolta 600 alkuperäiskansojen kieltä. Jotkin näistä kielistä ovat kuitenkin uhanalaisia, koska ne kuuluvat juuri siihen kieliryhmään, joka on välittömässä vaarassa kadota.

Tämä harmillinen tilanne on seurausta eri tekijöistä. Yksi tärkeimmistä on se, että vaarassa olevien kielten puhujien määrä on usein hyvin vähäinen ja heitä on vain vanhemmissa sukupolvissa.

Vaikka nuorempi sukupolvi ymmärtää vanhempiensa kieltä, se ei enää osaa puhua sitä. Nuorimmat eivät enää edes ymmärrä isovanhempiaan. Kun otetaan huomioon, ettei useimpia Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen kieliä lainkaan kirjoiteta, ne ovat väistämättömästi vaarassa kadota viimeisen puhujan myötä. Katoamisvaarassa olevien alkuperäiskansojen kielten säilyttäminen on erittäin tärkeää, koska kielet välittävät rikkautta, jonka ihmiskuntana jaamme.

Kaikkien yhteisöjen identiteettiä ilmaistaan niillä kielillä, joita puhutaan kyseisellä alueella. Etenkin silloin, kun kielellä ei ole kirjoitusjärjestelmää, on kiireesti tehtävä tarvittavat toimet sen säilyttämiseksi, jotta voidaan turvata sukupolvien saatossa kertyneet tiedot ja taidot.

Tästä syystä myös EPSULA:n projektiin liittyen on haastateltu alkuperäiskielten puhujia. Tämä on yksi ensimmäisistä askelista, jotka meidän täytyy ottaa, jotta voisimme välttää katoamisvaarassa oleviin kieliin kohdistuvan, välittömän uhan. Tämä on samalla esimerkki siitä, miten EPSULA pyrkii noudattamaan yhtä projektin motoista:

Pienillä asioilla, jotka teemme tänään, voimme saavuttaa suuria tavoitteita.